Vuorovaikutuksen ja tunnekokemusten tulkitsemista pidetään tärkeänä lapsen oppimista ja itsehallintakykyjä tukevina.
" Kun aikuinen mukautuu herkästi lapsen kiinnostuksen kohteeseen ja säätelee
tarjoamaansa tukea sopivasti, lapsi pystyy kehittyneempään toimintaan kuin
ilman tukea. Lapsen sanotaan tällöin toimivan lähikehityksen vyöhykkeellään,
eli hän opettelee vuorovaikutuksen avulla sellaisia asioita, jotka ovat hänen
kehityksessään seuraavana edessä. " muotoilee professori Kaisa Launonen papunetin artikkelissaan lisäksi samasta lähteestä on luettavissa muitakin kansainväliseen kehityspsykologiseen tutkimukseen viittaavia tekstejä, kuten näihin Nindin ja Hewettin (1988 'Interaction as Curriculum' in British Journal of Special Education 15 (2) 55-57.) julkisemiin tiivistyksiin vuorovaikutuksessa opituista taidoista:
nauttimaan yhdessäolosta ja olemaan lähellä muita ihmisiä
suuntaamaan huomionsa toiseen ihmiseen ja olemaan läsnä
keskittymään ja olemaan tarkkaavainen
toimimaan yhdessä
vuorottelemaan eli ottamaan ja antamaan vuoroja
säätelemään ja kontrolloimaan omaa aktiivisuustasoaan
käyttämään ja ymmärtämään katsekontaktia
käyttämään ja ymmärtämään ilmeitä
käyttämään ja ymmärtämään fyysistä kontaktia
käyttämään ja ymmärtämään olemuskieltä ja muuta sanatonta viestintää
ääntelemään ja käyttämään ääntelyä, sanoja ja puhetta merkityksellisesti
ilmaisemaan ja ymmärtämään tunteita.
Kyky empatiaankin on siis opittu taito.
Toinen ilmeinen syy "lukea ääneen" animaatiossa tapahtuvaa vuorovaikutusta ja toimintaa on luonnollisesti kielen merkityssuhteiden tuottajana ja avaajana eli tukea lapsen puheen kehitystä. Siksi Kirkkiinalle "luetaan" Pingua molemmilla kotikielillämme, suomeksi ja ruotsiksi. Monet lapsenkasvatusohjeet muistavat painottaa, kuinka tärkeää ääneen lukeminen on. En ole tästä erimieltä, mutta olen havainnoidessani alle kolmevuotiaita päiväkotilapsia huomannut, ettei kieltä kirjaimellisesti ymmärtävälle lapselle tunnu olevan merkityksellistä, kun luetaan esimerkiksi kirjaa mäkeä laskevasta pupusta. Eihän se pupu mihinkään laske, ihan paikkallaan se kuvassaan on. Samalla tavoin kiukku tai ilo ei välity piirretystä kuvasta yhtä vaikuttavasti kuin animoidusta hahmosta. Vai mitä mieltä olette näistä tunnetiloista?
Ääneen lukemisella on monia muita hyviä puolia, kuten kirjakielen ja monimuotoisen kielen käyttö, mutta toiminnan ja tunteiden kokemuksia niiden kautta on vaikeampaa sillata.
Viimeisenä näkökulmana vauvan animaatioiden katseluun voisi nostaa huomion kehittyvästä silmien ja näköaistin hallinnasta. Pingu ja muut selkeärajaiset, vaaleaa ja yksiväristä taustaa vasten liikkuvat hahmot harjaannuttavat silmiä seuraamaan liikettä. Kun pingu alkoi olla jo äänestä ja kuvasta tuttu Kirkkiinalle olemme siirtyneet myös muihin animaatioihin, kuten baby Einsteiniin, jossa vartavasten vauvoja varten rakennetut, useimmiten juonettomat, animaatiot tai käsinukkevideot yhdistyvät aivotoimintaa stimuloivaan klassiseen musiikkiin.
Tätä katsellessa aikuinenkin rauhoittuu (oma suosikkipyörteeni kohdassa 3.15):
