Heijastuksia - Identiteetin metsästys

Sitran kymmenen vuotta vanhassa raportissa Juhani Wiio pohtiija analysoi median roolia yhteiskunnan arvojen ja asenteiden peilinä. Näkymys siitä, että media heijastaa, jopa reflektoi, sosiaalista ympäristöä on löydettävissä myös globaalissa kirjoittelussa. Esimerkiksi vielä vanhempi teksti löytyy ranskalaisen LeMonde diplomatiquen sivuilta. Tämä taksti nimeää median globaaliksi peiliksi, jonka kautta pääsemme kurkistamaan meille tuntemattomien ihmisten arkeen. Tekstissä tosin muistutetaan, että näemme vain sen, mitä kehykseen on valittu asetettavaksi...kun peilatut ihmiset ja ilmiöt eivät ole peilin kohdalla, voimme vain arvailla, millaista heidän arkensa on. Tätä ilmiötä on muuten visualisoitu lapselle ymmärrettävällä tavalla J.K. Rowlingin Potter-kirjoissa, jossa taulujen henkilöt ovat kehyksissään katseltavina vain silloin kun heille sopii:

Media siis valitsee sen, millaisia arvoja ja näkökulmia sen kautta pääsemme peilaamaan ja valitettavasti median myyntilukujen kannalta on hyvä,  mitä äärimmäisempiä nuo näkökulmat ovat. "Aivan tavallinen" ei todennäköisesti myy. Tämän ilmiön olen itse huomannut lukiessani lehtiartikkeleita, blogitekstejä, kolumneja ja muita juttuja arkisesta asiasta nimeltään äitiys. Näissä mediatuotteissa vilisevät superäidit, luomusynnyttäjät, taideäidit, taaperoimettäjät, taistelijaäidit...jopa "tavallisesta" äitiydestä on tehty mediarooli, joka yllättäen on melko kaukana siitä tavallisesta. 

Media siis määrittää,  ihan tutkitustikin, äitiyden "hyvän" ja "huonon" ääripäiden välille, jossa keskivertoa ei ole olemassakaan.

Samaan ansaan oli helppo tipahtaa itsekin, onhan tämä blogi kehys, jonka läpi päästän lukijat tarkastelemaan mediakasvattajan äitiyttä :) Näkökulma on tottakai huolella valittu ja kehykset rajaavat aiheita, joista haluan kirjoittaa. Tämä on mediablogi.  

Heijastukset ja peilit ovat alkaneet kiinnostaa myös kolmen kuukauden ikäistä Kirkkiinaa. 3-6 kuukautta vanhan lapsen on perinteisten kehityspsykologisten teorioiden mukaan ajateltu käyttävän hoitajiensa kasvoja, ilmeistä ja eleitä eräänlaisena peilinä omille kehittymässä oleville tunnetiloilleen: Kun vauva hymyilee, aikuinen vastaa hymyllä ja kun vauva kiukuttelee, kurtistaa aikuinenkin vaistonvaraisesti kulmiaan. Näin kulttuurisesti hyväksytyt tunnetilat ikäänkuin peilautuvat takaisin vauvalle ja vahvistavat emotionaalista tiedostamista ja sosiaalista kehitystä. Teoria on yleisesti hyväksytty ja jaossa lapsiperheille monien toimijoiden (Neuvola, MLL) kautta. Sen ongelma on, että jos suhtaudumme vauvaan kuin peiliin, emme hyväksy ja ota huomioon varhaisina kuukausina kehittyvää aivokapasiteettia, joka antaa lapselle kyvyn tulkita, yhdistellä, uusintaa ja hylätä kokemuksiaan päättelyn ja ajattelun kautta. Tuoreempi tutkimus esimerkiksi osoittaa, että jo varsin pienillä lapsilla on kykyä ratkaista ongelmia ja jopa tarkastella kriittisesti omaa käyttäytymistään. Nämä ovat inhimillisiä taitoja, jotka erottavat meidät eläimistä ja jotka tuskin kehittyvät vasta, kun vauvasta kasvaa taapero. Alkeet ja kyvyt näihin kaikkiin ovat olemassa jo syntyessä...

Peilikuvansa Kirkkiina löysi jo muutamia viikkoja sitten

(tässä kuvassa ei esiinny itse Kirkkiina)

Olemmekin päässeet ihmettelemään muun muassa peilikuvia, joita kaupunkiympäristössä heijastuu mitä jännittävimmistä pinnoista. Tämän lisäksi olemme tuijotelleet erityisesti valon heijastuksia vedestä, jota näin lokakuussa on tarjolla lukemattomina lätäköinä kävelyteillä ja poluilla. Oletko koskaaan pohtinut millainen maailma pienestäkin vesilammikosta aukeaa niille, jotka osaavat kohdistaa katseensa veden pintaan pohjan sijasta.

Tässäkin kuvassa voi nähdä tylsän kaivonkannen. Voi siinä nähdä myös hohtavia taikapilviä. Taito nähdä on onneksi opeteltavissa!

Entä millaisiakohan keijuja ja menninkäisiä asustaa tässä väärinpäin-metsässä:

Loppuun vielä syksyisten värien loistoa metsässä ja vedessä, joilla aurinko  ja viereinen merenlahtemme meitä syyskävelyllä ilahduttivat.

Toimintamarkkinat - Makers faire

Kutitus taidefestivaalin innoittamina suuntasimme Kirkkiinan kanssa tänä viikonloppuna Mini Makers faire tapahtumaan Otaniemen design factoryyn. Makers fairen idea on tuoda työpajojen ja toimintanäytösten (diy-henkisten tee-se-itse värkkäjien) kautta harrastajien ja muuten uteliaiden saataville erilaisia teknisiä härpäkkeitä, joiden avulla itseään voi toteuttaa.
Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa.

Mitä 3d-tulostamisen, robotiikan, virtapiiriaskartelun ja muun teknisehkön värkkäämisen ihmemaata sitten on tarjolla alle puolivuotiaalle lapselle?

Ensinnäkin tapahtuma oli todella sympaattisesti organisoitu ja Kirkkiina sai todella positiiivisen vastaanoton eri pisteissä, joissa kävimme ihmettelemässä värejä, ääniä, liikkuvia roboja ja kummallisia esineitä. Toiseksi on todennäköistä, ettei Kirkkiina ymmärtänyt vielä paljoakaan, mutta en toisaalta itsekään ole asiantuntija, mitä 3d-tulostamiseen, animaation tekemiseen tai pienelektroniikkaan tulee. Niinpä saimme ihmetellä ja tuijottaa silmät ymmyrkäisinä kumpainenkin mitä jännittävämpiä pajoja. Kolmanneksi tapahtumassa, jossa värkätään, on luonnollisesti paljon led-valoja ja jännittäviä ääniä, joita Kirkkiina pääsi katselemaan paisi minun, myös uusien aikuisten sylistä. Erityiset värilliset valot kiehtoivat uteliaita nappisilmiä, mutta myös 3d-tulostimen liike sai osakseen intensiivistä tapitusta. Vauvan pään yli oli helppo kysellä tyhmiäkin kysymyksiä ja tulipahan Kirkkiinan äiti vahingossa oppineeksi verkosta löytyvästä tiedekerho materiaalipankista, josta voi varmasti ammentaa varhaiskasvatukseen jänniä tutkimusprojekteja.

Tapahtumassa oli myös varsin paljon lapsille suunnattuja sisältöjä ja toimintapisteitä, joita osattii myös mainostaa kohdeyleisö huomioiden, vai mitä sanotte tästä lego-rakentelupisteen mainoskuvasta:

Kirkkiinan äidin oma suosikki oli tämä ennustuksia tweettaava vaneritirppa, joka luonnollusesti toimi kolikoilla: Kirkkiinalle lintu lauleli New Michaelia...liekö salainen poikaystävä tulevaisuudessa?

Askartelimme myös Kirkkiinalle oman led-tuikun...tai äiti kokosi ja Kirkkiina hymyili tuikkurakentelun ohjaajille. Tuikku tuikki koko kotimatkan vaunuissa Kirkkiinan majakkana

Toki paljon parempi jäi vielä kokeilematta. Olisin itse palanut halusta tuottaa sähköä sitruunasta ja kokeilla tätä Lemonsterin työpajaa:

Lemonster – Tuomo Tammenpää
Lemonster on opettavainen tee-se-itse rakennussarja. Metallielektrodit hedelmässä tai vihanneksessa, kuten sitruunassa tai perunassa tuottavat pienen jännitteen, joka riittää äänen tuottamiseen koekytkentälevylle rakennetussa äänipiirissä. Lemonsterin dokumentaatio on vapaasti saatavilla ja osat voi 3D-tulostaa itse, komponentteja ja metalleja lukuunottamatta.
Työpajassa rakennetaan valosyntetisaattori: yksinkertainen ja hauska soitin jota kontrolloidaan valoanturien avulla.

Toisaalta, hyvä jättää jännittäviä asioita myös ensivuoteen, kun Kirkkiinakin osaa jo käsitellä hedelmiä :)

Lisätietoja ja tarkempia esittelyjä työpajoista
https://espoomakerfaire.fi

Vain ihmettelemässä? - Kutitus-taidefestifaali

Kävimme viimeviikolla Kirkkiinan kanssa kurkistamassa lasten taidefestivaalin tunnelmaa Tapiolan kulttuurikeskuksessa
Kutitus on vuosittain järjestettävä lasten ja nuorten taidefestivaali ja - opettajien näkökulmasta - taidekasvatustapahtuma: http://www.kutitus.fi/

Kirkkiinan äiti on lastentarhanope-aikoinaan käynyt festareilla 3-vuotiaiden kanssa tutkimassa ja tekemässä, tänä vuonna vuorossa oli Kirkkiina ja tavoitteena oli ihmetellä, katsella, kuunnella ja tuntea taidetta.

Jo aulassa Kirkkiinan silmät rävähtivät lautasen kokoisiksi, sillä ympärillä kaikuivat lasten äänet ja festivaalin ympäristö oli kuin luotu kolmen kuukauden ikäisen maisteltavaksi: värilliset valot loivat aulaan satumetsän tunnelmaa ja seinään (lasten tekemä!) rakennetun satupuun juurille oli tuotu oikeita kantoja, jotka tuoksuivat metsältä. Jopa äänimaisema livertävine lintuineen oli harkittu ja kokonaisvaltainen.

Kirkkiina koki taidetta niillä aisteilla, joita on ehtinyt kolmen kuukauden aikana kehittää: Silmät rekisteröivät valojen ja varjojen ihmeitä ja kiinnittyivät herkästi kontrasteihin, korvat poimivat korkeita ääniä. Jotkin hahmoista, kuten kuvassa oleva festarikissa, herätti paljon kiinnostusta ja katselimme kissaa monta minuuttia.

Ilmeisesti festarikissa ei ollut tottunut ihan näin nuoriin taiteen ystäviin, koska kävi silittelemässä ja katselemassa puolestaan Kirkkiinaa samettitassuillaan muutaman kerran, kun isompien vieraiden selfiekuvaukselta ehti :)

Kolmannen kerroksen aurinkoiseen aulaan oli puolestaan rakennettu merimaisema rantakivineen ja kallioineen. Kivet olivat paperimassaa, kalliot samettisia säkkituoleja, joilla väsynyt festarivieras pääsi nukkumaan päiväunet.

Ihan kuin oikealla merenrannalla!

Järjestäjät suhtautuivat pieneen festarivieraaseen hienosti. Meille annettiin tilaa ja aikaa katsella ja kokea rauhassa, vauvantahtisesti uusia elämyksiä. Ainoa hämmennystä herättänyt kommentti tulikin luokkansa kanssa Kutitukseen tulleelta opettajalta, joka tuijotti Kirkkiinaa hetken ja tokaisi sitten: Eihän toi vielä osaa kuin ihmetellä!

Aivan. Ja koska taiteen kokeminen - ja myöhemmin tekeminenkin - lähtevät ihmettelystä, toivon, että Kirkkiina ei menetä  kykyään ihmettelyyn isompanakaan ja että aikaa jäisi myös luoville prosesseille ja pohdinnoille silloinkin, kun aikuinen tuli hännän alla hoputtaa esittämään varjoteatterin nopeammin, että ehditään näkemään muutakin...

Kansainvälisesti tarkastellen vauvojen taidekasvatuksesta on keskustelu enemmänkin. The Guardian julkaisi muutama viikko sitten artikkelin, jossa kuvataan paitsi vauvoille suunnattua teatteria, kerrotaan,  miksi taide on - ei vain tärkeää vaan - olennaista alle 3-vuotiaille. Ihmisen aivot rakentuvat ja muotoutuvat ensimmäisten elinvuosien aikana voimakkaammin kuin koskaan myöhemmin elämässä. Siksi:
"If those three years are so fundamental to shaping who we are, then shouldn’t they be filled with experiences which are beautiful, challenging, imaginative, soothing, musical, creative, exciting and calming?" The Guardian, 22.9.2015

Eli vapaasti suomentaen: Nuo kolme tärkeää vuotta tulisi täyttää kokemuksilla luovuudesta, kauneudesta, rytmeistä, rauhallisuudesta ja turvasta. Siis moniaistisesta ihmettelystä.

Kuva: kutitus.fi