Världen är så stor så stor Kirkkiina liten

Heinäkuun lapsosen, neiti kesäheinän, mediamaailma avartuu hurjaa vauhtia niinkin kummallisten virikkeiden, kuin katumainosten kautta. Vauva viettää aikaansa pääosin selällään maaten vaunuissaan silloin, kun olemme ulkosalla ja kiitos mahtavien elokuun ilmojen, ulkoiltu on ja paljon.

Kiinnitin alkuviikosta huomiota siihen, että lapsonen tuijottelee intensiivisesti olkani yli korkeuksiin, joten varhaisen kehityksen tutkijalasit päähän, nenä lapsen korkeudelle ja katse samaan suuntaan. Ja silllähän ne kimaltavat, välkkyvät, pyörivät ja säteilevät: mainokset.

Jäin miettimään, kenelle nämä suhteellisen kapeilla kujilla ja kaduilla olevat, yli kolmen metrin korkeuteen ripustetut mainokset oikein on suunnattu. Suurin osa suomalaisista kulkee kokemukseni mukaan katse alaspäin luotuna. Ei, en viittaa ujoon tai melankoliseen kansanluonteeseemme vaan siihen, että lähes meillä kaikillla on nykyään älypuhelin kädessä :) Vain pienten lasten vanhemmat ja seniorit eroavat tästä, mutta näistäkin lasten vanhemmat kohdistavat huomionsa usein alaspäin seuratakseen lasten touhuja. Ovatko siis selällään makoilevat vauvat kadunvarsimainoskylttien kohdeyleisö.

Kamera kouraan ja ilmiötä dokumentoimaan:

 

Aurinko, aurinko lettuja paistaa...eikun se ei taida olla aurinko!

Näitäkään lippuja en ole aiemmin pannut merkille.

Pieni pilvi pehmoinen,pimpeli pompeli pom,

heitti maahan mainokse,pimpeli pompeli pom.

Otsikko muuten on laulusta, joka suomeksi tunnetaan Pikku-Laurin nimellä. Mediamaailma tosiaan on avara ja suuri...

Ja viimeiseksi Kirkkiina keskellä mediamaailmaa,joka heijastuu kattopeileistä tiedätkö missä?

Media-arki, tästä se lähtee

Kirkkiina on viisiviikkoinen pikkuneiti, kun aloitin tietoisen mediamatkailun hänen kanssaan. Tarkalleen ottaen media on ollut osa Kirkkiinan elämää jo ennen syntymää: siitä saakka, kun korvat ovat kuulleet jo kohdussa ollessa, Kirkkiina on ympäröity monenlaisilla äänillä, äänimaisemilla, myös median äänillä, mutta tästä myöhemmin.

Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan media ei kuulu alle puolivuotiaiden lasten elämään lainkaan. Tai tarkemmin ottaen: "Vauva ei tarvitse mediaa". Tämä siis tarkoittaa, että kuvat, kirjat, musiikki, medialelut (esim. Nalle Puh on mediahahmo ja siksi pehmo-Puh on medialelu) ja toki myös liikkuva kuva ovat kaikki tarpeettomia, puhumattakaan siitä,että ulos lähtiessä vauvan silmät ja korvat olisi hyvä peittää, onhan ainakin urbaani kaupunkiympäristö täynnä mainoksia, neonvaloja ja musiikkia.

Mediakasvatusta opiskelleena ja pienten lasten kehitystä tutkineena olen itse erimieltä: vauvat on ympäröity mediamaailmalla jo ennen syntymää ja median tietoinen käyttö on ensimmäisistä kuukausista alkaen vanhempien vastuulla. 

Kirkkiinan tapauksessa mediaa jopa tarvittiin: melu ja meteli sairaalassa oli ollut jatkuvaa, joten kotona hiljaisuudessa neidin oli vaikea rauhoittua nukkumaan. Ratkaisimme ongelman rauhallisella taustamusiikilla muutamana ensimmäisenä yönä, rauhoittipa kaunis jazz meidätkin untenmaille. Spotify toimi tässä hyvänä tukena, omasta musiikkikirjastosta ei sopivaa musiikkia illan hämärtyessä löytynyt. 

Nyt viiden viikon iässä Kirkkiina osoittaa mielenkiintoa ympäristöön ja tarkastelee mietteliäänä näkemäänsä. Uskon, että hän tunnistaa paitsi vanhempansa myös muita hahmoja ja henkilöitä, joista osa on pehmoisia lelukavereita. Tällä viikolla meillä tutkittiin kirahveita kuvakirjan ja nimpparilahjaksi saadun helistimen avulla. 

Kirahveissa vauvaa viehättävät suuret silmät ja voimakas kontrasti (mustat pilkut erottuvat selkeästi vaaleammalta pohjalta).Netti ei osannut kertoa minulle, mitä kirahvi sanoo, mutta tämä lyhyt video pikkukirahvista sai Kiiran täyden huomion.

Kasvatustieteilijänä ja varhaislapsuuden asiantuntijana tunnistan useita elementtejä, jotka vetoavat pieneen vauvaan, kuten suuret,eteenpäin katsovat silmät, inhimilliset kasvonpiirteet (korvat, silmät, nenä, jopa suun muoto muistuttaa sitä, joka aamuisin katsoo peilistä) Lisäksi liike ja musiikki videolla ovat rauhallisia, hahmoa on helppo seurata ja se ikäänkuin vastaa kontaktiin tapittamalla suurilla silmillään takaisin katsojaa. Vauvalle sopii siis lyhyt (10-20 sekunttia) video, jossa seurataan rauhalliseen tahtiin vain yhtä hahmoa. Hahmo voi olla pallo tai muu geometrinen kuvio, tai sitten inhimillinen olento (kasvonpiirteet). Nopea liike ja vilkkuva kuva puolestaan stresaavat pientä vauvaa, sillä silmä ei ole vielä kehittynyt havainnoimaan äkkiä vaihtuvia värejä ja muotoja. Onni ja Ilona osaavat kertoa vauvan näön kehityksestä enemmän, ymmärtääkseni tekstissä ei ole asiavirheitä, vaikka lähdeviitteet tutkimukseen puuttuvatkin. http://www.onnijailona.fi/naon_kehityksesta.php

Sosiaalinen media osasi jo kertoa, että kirahvi sanoo laulun mukaan öri-öri, jätän mahdollisille lukijoillemme selvitettäväksi, mitä kirahvit oikeasti sanovat. 

Ja Kirkkiinan videoiden katselu tarkoittaa seuraavan viikon ajan vain tätä yhtä, korkeintaan kaksi kertaa päivässä.