Viimeviikon mediahetki vietettiin kuitenkin vähän erilaisissa merkeissä. Tapasimme nimittäin Arvin. Arvi on humanoid robot eli inhimillinen robotti, jonka oppimista ja kehittyviä taitoja tutkitaan Aallossa älykkään robotiikan tutkimusryhmässä. Ryhmä pyrkii selvittämään, miten oppimista tapahtuu tekoälyillä. Siis vähän samaa, jota varhaiskasvatuksen tutkimuksessa pyritään ymmärtämään pienten lasten kohdalla :)
Arvista oli tehty viimeviikolla Ylen dokumentti, jota katselimme Kirkkiinan kanssa vähän vahingossa.
Kirkkiina liimautui näytön eteen silmät suurina siitä huolimatta, että klipin kieli on englanti. Ilmeisesti jokin kömpelön, liikkumaan opettelevan Arvin liikekielessä vetoaa myös pieneen ihmistaimeen, joka itseasiassa harjoittelee samoja taitoja.
Tai voihan olla, että Arvin suuret, sympaattiset silmät toimivat vauvamagneetteina.
Jäin itse miettimään humanoidirobottien ja lasten eroja ja yhtäläisyyksiä. Tavallaanhan Arvi on koodaajiensa pienokainen, jolle opetetaan - yrityksen ja erehdyksen kautta - uusia taitoja...myös taitoa ajatella itse, eli soveltaa aiemmin oppimaansa uusiin tilanteisiin ja yhdistää erillisiä taitoja suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Älykkään robotiikan tutkimusryhmän kuvaus kertoo, että robotille voidaan opettaa myös kykyä empatiaan, eli taitoa tunnistaa ja reagoida kulttuurisesti oikein - kirjoittamattomien sääntöjen mukaan - ihmisten tunnetiloihin. Samaa inhimillisyyden perustetta harjoittelee myös Kirkkiina 10 viikon iässään. On ollut jännittävää seurata, miten lapsi päivä päivältä suuntautuu omasta sisäisestä maailmastaan kohti toisia ihmisiä. Alussa tunteet ovat peilattuja hymyjä ja refleksejä, mutta vähitellen vauva oppii myös empatiaa: Hymyyn vastataan päivä päivältä selvemmin hymyllä ja nauruun liitytään mukaan. Myös surun/kiukun kokemuksia meillä on jaettu.
Olisi mielenkiintoista esitellä Arvi ja Kirkkiina toisilleen ja seurata inhimillisen robotin ja vauvan kommunikaatiota. Kumpikin voisi oppia toiseltaan jotain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti