Werner Wirth and Holger Schramm tarkastelevat artikkelissaan Media and Emotions tunteita ja mediaa määritelmien ja käsitteiden kautta. Muutama mielenkiintoinen yksityiskohta kiinnitti huomiota, kuten se että tunteet voidaan jakaa yksilöllisiin (ego-emotions) ja jaettuihin eli sosiaalisiin (co-emotions). Ensimmäisissä ihminen peilaa mediakokemuksiaan omaan sisäiseen maailmaansa, kuten lukiessaan kirjaa ja visualisoidessaan mielessään tilanteen, jonka kirjailija on kuvannut, mutta jälkimmäisiä ovat tilanteet, joissa näemme tai koemme toisen ihmisen tunteen ja reagoimme siihen, osin kulttuurisesti ja osin sisäisesti, tilanteeseen kuuluvalla tavalla, eli osallistumme valmiiseen tunnekokemukseen.
Jälkimmäinen tunnelataus on syy mainosten, elokuvien ja - yllätys yllätys - sosiaalisen median vaikuttavuuteen. En jaa tässä blogissa kuvaa, joka viimeviikolla on täyttänyt esimerkiksi facebookin uutisvirtani. Kuvaa syyrialaisesta pikkupojasta turkkilaisella rannalla. Meille aikuisille järkyttävä kuva, johon reagoimme kulttuurisesti opituilla tavoilla voimaakkaan tunteellisesti. (Ja hyvä niin, jos joku pystyy katsomaan tuota kuvaa liikuttumatta, on hänen kyvyssään empatiaan jotain pahasti vialla...).
Yllättäen myös pieni lapsi reagoi median välittämiin tunteisiin, jotka hän tunnistaa viettiensä kautta. Reaktiot, psyykkiset ja fysiologiset, kuuluvat ihmisen perusvalmiuksiin jo syntyessä, mutta kulttuurinen tunnistaminen kehittyy vähitellen, kun kokemukset arjen tunteista saavat vahvistusta ympäröiviltä ihmisiltä. Tämä on muuten helppo huomata jo noin kuukauden-kahden ikäisestä lapsesta, joka vastaa hymyyn, eli reagoi aikuisen - tai vanhemman lapsen - virittämään tunteeseen kehollisesti. Raisa Cacciatore käyttää tästä ilmaisua valikoimaton sosiaalinen hymy, eli hymy, jolla vastataan - siis ollaan sosiaalisia.
Kirkkiinalle medianvälittämät tunteet tulivat konkreettisiksi kuitenkin toisen voimakkaan ja ensisijaisen tunteen kautta. Kirkkiinan Fammo jakoi minulle sosiaaliseen mediaan linkin tästä nuoresta lukutoukasta, jolle kirjan loppuminen aiheuttaa voimakkaan reaktion suruun (tai harmitukseen, negatiiviset tunteet näin pienillä ovat vielä aikuisen tulkinnanvaraisia)...
Vieressäni matolla ollut Kirkkiina reagoi ensin ääneen. Kulmat kurtistuivat ja ympäristön tarkkailu keskeytyi, kun voimakas mediaääni - tunteellisesti voimakas, äänet eivät olleet erityisen kovalla - pysäytti kuuntelemaan. Mediakasvattajana kiinnostuin lapsen reaktiosta ja näytin videota hetken Kirkkiinalle. Nyt reaktiona seurasi ihan oikea, jaettu itku. Tabletti pois käsistä ja Kirkkiina syliin rauhoittumaan, jolloin itku loppui kuin seinää ja vauva itseasiassa näytti hieman hämmentyneeltä: Mikäs mua itkettikään? En jatkanut testauksia tämän videon parissa, sillä en halunnut itkettää tyttöäni turhaan. Uskallan kuitenkin väittää, että olin saanut nähdä seitsemänviikkoisen ensimmäisen jaetun median virittämän tunteen.
Kokeiluita jatkettaan posiitiivisten tunteiden kautta. Esimerkiksi tämän videon avulla, katsotaan millaisia hymyjä ja naurua tämä vastaanottajassaan aiheuttaa. Ehkä tästä voisi oppia muitakin taitoja, kuten tutkimaan postiluukusta kolahtavia mainoksia...
Miksi sitten tunteet ovat niin tärkeitä kokea ja harjoitella? Tunteet ja niiden peilaaminen hoitavilta aikuisilta virittävät lasta vuorovaikutustaitoihin.
Tämän tekstin lähteet:
Antikainen, I. (2008). Vauvan valmiuksien kehittyminen vuorovaikutukseen. http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:312
Cacciatore, R. & Komsi, N. Vauvatutkimus antaa yhä enemmän tietoa vastasyntyneistä, http://www.raisacacciatore.fi/117
Media ja tunteet, Mediapsykologian kurssiwiki, Kotkan aikuislukio, https://mediapsykologia.wikispaces.com/Media_tunteet
Wirth, W., & Schramm, H. (2005). Media and emotions. Communication research trends. http://www.researchgate.net/profile/Werner_Wirth/publication/233387230_Media_and_Emotion/links/5506e79a0cf26ff55f7b2bc2.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti